Tällä kertaa kirjassa käsitellään aikaa, Aikaa ja kelloon kahlittuja ihmisiä. Pratchetin kirjojen oppien mukaan voisi vaikka elää.
Tällä kertaa kirjassa käsitellään aikaa, Aikaa ja kelloon kahlittuja ihmisiä. Pratchetin kirjojen oppien mukaan voisi vaikka elää.
Pankin vakavaraisuuden tietää kahvista ja avajaispullan laadusta. Jos on vanhaa pullaa ilman raesokeria niin semmosen pankin rahoitusta epäilee heti. Jos taas tarjoillaan täytekakkua ja kahvin kanssa kermaa niin tuhlailuun kaatuu sellainen konttori. Tietää, että nyt on nuoret miehet tekemässä hölmöjä päätöksiä. Minun rahojani saa säilyttää ja lisätä semmonen konttori, missä kahvi tehdään Mokkamasterilla, on punasta maitoa ja uunituoretta pitkoa. Jos vielä löytyy suolasta, karjalanpiirakoita taikka pataa, niin saatan avata metsärahoille toisenkin tilin.
Suosittelen! Luin kirjan jonkin arvostelun perusteella. Sain sellainen kuvan, että tämä olisi hyvin humoristinen kirja. Sitä se ei oikeastaan ollut - ja kuitenkin oli. Kirjassa vanha mies alkaa lääkärintarkastuksen jälkeen purkamaan mielipahojaan yleisönosaston kirjeisiin, jotta paha mieli ei jäisi sisuskuntaa jäytämään ja terveyttä turmelemaan. Aluksi kirjeet ovat sattumanvaraisista aiheista, mutta pian niistä kehittyy loogisesti etenevä tarina.
Pidin kirjasta hyvin paljon. Se oli lämminhenkinen je elämänmakuinen, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Hyvin hyvin suomalainen ja suomalainen sisu ja periksiantamattomuus näkyy jokaisessa kirjeessä.
Vasta lukunäytettä kirjoittaessani havaitsin, että tässähän on käytetty murretta! Yleensä inhoan murrekirjoja, mutta tässä tapauksessa se ei häirinnyt (yllättäen, kun en edes huomannut asiaa).
Tästä tuli hyvä olo. Lue.
Baskervillen koiran tarina lienee monille pääpiirteissään tuttu. Tarina on omana muunnoksenaan päässyt Aku Ankkaankin, Barksin kynästä ellen ihan erehdy. Tarina sijoittuu synkille nummille, joilla legenda Baskervillen suvun kirouksesta ja helvetinkoirasta näyttää käyvän toteen.
Neljän merkki on myös yhden tarinan kirja. Näitä kahta kirjaa lukuunottamatta muut Holmes-kirjat koostuvat useista, aikoinaan Strand Magazinessa julkaistuista kertomuksista. Neljän merkissä on kaikki mitä tarvitaan - aarre, salaperäinen neljän liitto, murha ja tragediaa.
]]>Ah, olin unohtanut miten paljon nautin tällaisista tarinoista. Sääli, että kirjasto on tänään kiinni enkä saa näitä tähän hätään lisää.
En ole aiemmin lukenut Holmes-tarinoita hahmon kehittelijän itsensä kirjoittamana. Olin yllättynyt, miten perinteistä salapoliisityyliä nämä tarinat edustivat - odotin kenties jotain erikoisempaa. Mutta onko niin, että kaikki muut dekkarikirjailijat seuraavat enemmän tai vähemmän uskollisesti Doylen jalanjäljissä? Mene ja tiedä.
Kirja koostuu kahdestatoista lyhyestä tarinasta, joista osa on Watsonin muistiinpanojensa perusteella kertomia ja osa itsensä Holmesin kynästä.
]]>Näillä sanoilla alkaa Vuorisen käsittääkseni uusin teos.
Meininki oli paikka paikoin liian äijämäistä ja epäuskottavaa, joskin uskottavuus ei varmaankaan ole se, mikä kirjailijalla on päällimmäisenä ollut mielessä. Kirja loppui kuin seinään.
Parit naurut tästä sai.
Pidin ykkösosasta enemmän, joskin tämäkin oli vallan hyvä. Kirjailija oli epäilemättä nähnyt hirvittävän vaivan saadakseen historialliset faktat kohdalleen joten tuntuu aika kiittämättömältä myöntää, että ilman historiakuvauksia ja historiaan liittyviä juonenkäänteitä tämä kirja olisi ollut parempi.
Vinkkinä ennen lukukokemusta: selvitä, mikä on jakobiitti.
Varoitus heti alkuun: tämä ei ollut Keyesin parasta antia. Silti kirjassa oli taustalla äärimmäisen kaunis ajatus ja viimeisenkin sivun luettuani se sai kyyneleet silmiin. Kauniin teeman lisäksi parasta oli ennakoimattomuus - juoni ei ainakaan kaikilta osin kehittynyt kuten alunperin oletin.
Haluaisin laajentaa yhden ystäväni näkemystä chick lit-kirjallisuudesta täytenä hömppänä ja Keyesin avulla se on parasta toteuttaa. Tämä ei kuitenkaan ole siihen tarkoitukseen paras kirja.
Tästä kirjasta riittääkin juttua! Tämä kahdeksansataasivuinen järkäle piteli minua otteessaan koko viime viikon, en päässyt nukkumaan enkä lenkille enkä oikein minnekään muuallekaan. Töissä mietin, että miten kirjassa lopulta oikein käy.
Päähenkilö, Claire, on syntynyt 1900-luvun alkupuolella, vuonna 1918 muistaakseni. Muinaisen kivikehän kautta hän siirtyykin ajassa kaksisataa vuotta taaksepäin klaanien hallitsemaan Skotlantiin.
Tätä suositeltiin Untinen-Auel -postauksessani ja sen perusteella viimeinkin sain lainattua. Alkuun en pitänyt kirjasta. Odotin sen ajoittuvan kivikaudelle, kuten Maan lapset -sarjan kirjat. Kielenkäyttö ei myöskään ollut hirvittävän taitavaa ja paikka paikoin historiallisten faktojen kertaus tuntui puuduttavalta. Itse tarinassa oli kuitenkin jotain mielenkiintoista ja alkuun päästyäni en olisi hennonnut laskea kirjaa kädestäni.
Enempää en sittenkään sano, mutta suosittelen! Mikähän mahtaa olla sarjan seuraava osa? Lainaan sen huomenna.
