Cassia on 28-vuotias lääkäriksi opiskellut vaimo ja äiti. Yllättäen hän saa kummpitädiltään huomattavan perinnön, jonka turvin hänellä on viimeinkin varaa itsenäistyä. Tapahtumat sijoittuvat 1930-luvulle.

Täytyy sanoa, että en oikeastaan pitänyt kirjasta. Tarkemmin sanottuna sitä oli ärsyttävä lukea. Kirjan henkilöiden ajatusmaailma oli ahdistavan rajoittunutta, joskin kasvua ja näkökulman laajenemista tapahtui tarinan edetessä. Lapsettomuuttakin kirjassa sivuttiin, mutta varsin epäuskottavalla tavalla. En kertakaikkiaan pystynyt käsittämään päähenkilöiden ratkaisuja millään tavalla.

En pystynyt yhtään samaistumaan keneenkään henkilöistä eikä kirjassa tarjottu ainuttakaan tuoretta ajatusta, heräteltiin vain henkiin vanhoja ja pölyttyneitä entisten aikojen sukupuolten välistä epätasa-arvoa ja yleistä suvaitsemattomuutta henkiviä näkemyksiä. Jos haluaa kurkistaa, millaista ikäiseni naisen elämä voisi ehkä olla tuohon aikaan, tämän kirjan saattaa lukaista.

Kaikesta tästä huolimatta kirja toi paikka paikoin mieleeni Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon sekä Brontën Humisevan harjun.

Ehkäpä olen itse niin ahdasmielinen, etten suvaitse ahdasmielisyyttä. Tai sitten en ole tarpeeksi nöyrä ymmärtääkseni ja toivon, etten koskaan olisikaan.