Tämä ylitti kirjoituskynnyksen, pitkästä aikaa.

Ensimmäinen reaktio suljettuani kirjan, oli viha. Tunteja ja taas tunteja elämästäni - 557 sivua - ja mihin? Opukseen, jota parhaimmillaan kuvannee sana kertakäyttöinen. Syystä tai toisesta en pystynyt kuitenkaan lopettamaan kirjaa kesken, vaan luin sen tiiviisti loppuun saakka. Kehämäiseen loppuun, jonka piilomerkitykset olivat niin ilmeisiä, että jopa minä ne ymmärsin. Romaani oli samanlainen, kuin jonka eräs kirjan päähenkilöistä, James Gooch, kijoitti. Kertakäyttöinen, kertalukuinen, myydään ennakkomainonnalla ja kirjailjan nimellä heti ilmestyttyä niin paljon kuin voidaan. Muutama virke seksistä siellä täällä riitti mainintaan takakannessa ja lisäsi epäilemättä myyntiä taas hitusen.

Mitä Bushnell oikein haluaa tällä kirjalla sanoa? Tajuaako hän ironian itsekin? Tahkota mahdollisimman paljon rahaa - kunnon Sinkkuelämää-fanit ostavat ja lukevat tämänkin kirjan.

Ei kyllä kannattaisi. Onneksi lainasin. Voin palauttaa ja yrittää päästä yli tästä harmituksesta, jota aikani tuhlaaminen herätti.